torstai 31. toukokuuta 2012

Kesä saavutti meidätkin

Näin se kesä sieltä sitten saapui.

27.5. oli kevään viimeinen kimppalenkki, syksyllä taas jatketaan. Kesä pidetään taukoa lenkeistä jo ihan kelienkin takia. Kuumat kelit eivät ole kaikkien mieleen.

30.5 pidimme kevään viimeisen kerhoillan aiheena oli koirien hätäensiapu. Kiitos Maija Löytölälle joka piti meille erinomaisen luennon. Kuvia tulee galleriaan tässä piakkoin.


Tulevaa tapahtumaa:
16.-17.6 on hakukoulutus viikonloppu Harjavallassa. Koirakkopaikat ovat täynnä, mutta kuunteluoppilaita vielä mahtuu mukaan kyllä runsain mitoin. Lisäksi talkooväkeä kaipaan avukseni keittiölle. 

25.-26.8 on mahdollisesti KOIRATON kokoontuminen Pinkjärvenmaisemissa. Jossa on myös yöpymismahdollisuus. Tässä kokoontumisessa jaetaan alaosaston parhaimmille koirille palkinnot. Eli tuloksia kaivataan näyttelyistä, TOKOsta, PKsta, Agilitystä. Vuodelta kerään tulokset siten siis, että tulokset tulevat ajalta 1.8.11- 31.7.12. Tulokset on ilmoitettava 15.8. mennessä. Tästä kerron myöhemmin lisää myös.

Oikein mukavaa kesän alkua kaikille!

Riikka

maanantai 7. toukokuuta 2012

Koirien ensiapukoulutus!

Maija Löytölä tulee pitämään Porin Tassucatin tiloissa Koirien ensiapukoulutusta 30.5.12 klo 17 alkaen.

Oma koira mukaan!

Hinta 10€/koirakko

Ilmoittautumiset sähköpostiin satakunnan.lappalaiset@gmail.com

Ilmoittautumiset viimeistään 15.5! Laitathan otsikoksi ENSIAPUKOULUTUS!

Toivottavasti saamme paljon osallistujia!

Riikka